keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Tyynyn teko


Koulussa saimme tehtäväksi tehdä sisustustyyny. Aloimme etsimään tyynyideoita netistä erilaisista sovelluksista, sekä lehdistä ja kirjoista. Tykästyin itse origami-tyynyyn.                                                                                         

Emme löytäneet tyynyyn valmiita ompeluohjeita, emmekä opettajan kanssa saaneet ohjetta "pyöriteltyä"auki, joten jouduin valitsemaan toisen mallin. Löysin tyynynmallin, joka minua miellytti.


En kuitenkaan halunnut tehdä täysin samanlaista, joten muokkasin sitä hieman jotta sain tyylin ja värimaailman, mistä tykkäsin.

Kävin kangaskaupassa ostamassa kankaat ja vetoketjun ja aloin töihin.



tiistai 6. lokakuuta 2020

Taidevandalismi

Saimme koulussa tehtäväksi tutustua taiteeseen kuvataiteen muodossa ja etsiä maalaus tms. kuva, josta piti tehdä taidevandalismia, eli meemi. Itse otin DaVincin  Viimeisen ehtoollisen, joista tein kolme variaatiota.



 

Taide?

 Saimme tehtäväksi miettiä, ensin yksinään ja sen jälkeen koulussa yhdessä ryhmän kanssa, mikä on ja mikä ei ole taidetta mielestämme. Mitä on taide ja missä menee taiteen ja viihteen tai taiteen ja vandalismin raja. Saimme esimerkkikuvia, joiden avulla tehtävää pystyi lähteä pohtimaan. Kuvissa oli esimerkiksi tatuoinnit, moottoripyörät, arkkitehtuuri, laulaminen, veistokset, tanssi ja ruoka.

Tehtävän antoa kuunnellessa ajattelin, että kyllähän kaikki voi olla taidetta, mutta katsellessamme kuvia luokassa, totesin olevani kuitenkin kauhean "tiukka" siinä, minkä koen taiteeksi. Tajusin, pitäväni rajaa "vain" luomisen ja itse taiteen välillä aika korkeana. Ryhmäläiseni olivat ainakin suurimmaksi osaksi samaa mieltä kanssani ja saimme aikaan erittäin hedelmällisen keskustelun. 

Pohdimme rahan arvoa, yleisön tarkoitusta ja konseptin merkitystä, käyttämällä hyödyksemme kuvia ja omakeksimiä esimerkkejä. Saimme kuitenkin lopulta koko luokan yhteisen keskustelun avulla ajatustamme kuvaavan ns. sloganin.


Tekeminen pelkkänä tekemisenä, ilman tarkoituksenmukaisuutta, ei riitä taiteeksi.